|
|
Matkakokemuksia
Hua Hinistä
|
|
|
Hotellin aamupalalla tarjolla thaimaalaista ruokaa sekä munakasta, paistettuja munia, paahtoleipää,
hilloja, majoneesia, mufinsseja, pikkuleipiä, hedelmiä, kurkkua ja tomaatteja. Kuljetus lentokentälle kesti n. 10 minuuttia.
Kovan vastatuulen vuoksi lento kesti 14 tuntia, eli oli puolitoista tuntia myöhässä. Hyvin sen ajan jaksoi kuitenkin koneessa viettää,
kun katselin viisi pitkää elokuvaa.
Olipa sillä päivällä pituutta - valveillaolotunteja kertyi 23 tuntia yhteen pötköön. Olisi luullut, että
omassa vuoteessa olisi nukkunut pitkät makoisat unet tuon valvomisen jälkeen. Viiteen tuntiinhan se sitten
kuitenkin jäi, kun oma pääkoppa elää vielä thaimaalaista aikaa! Eiköhän tästä jet lagista selvitä jo
huomiseksi ja päästään elämään kotoista arkea.
Video
Aamupäivällä luovutettiin huoneemme ja respan tyttönen kävi tarkastamassa vesi- ja sähkömittarin. Samalla hän oli kuvannut
kaikki meidän ostamamme ylimääräiset tavarat, jotka jätettiin sinne huoneeseen hävitettäviksi tai sosialisoitaviksi. Hän ehdotti,
että he varastoisivat ne seuraavaa talvea varten. Vaikka kuinka yritimme sanoa, että he voivat pitää ne itsellään, hän tahtoi ne säilyttää
meitä varten tulevalle kaudelle. Tilaamamme taksi oli jo odottamassa hotellin luona ja kiidätti meidät Bangkokin liepeille "Aranta-hotelliin", jossa iltapäivää vietettiin
"perinteiseen tapaan" jokivarren elämää katsellen. Saatiinpa haluamamme huonekin altaan viereltä - ihan super! Hiukan joutui taksi paikkaa haeskelemaan,
mutta google-mapsin avulla onnistuttiin yhdessä löytämään hotelli pienen haeskelun jälkeen.
Palvelu hotellissa oli ihan super - kunnes mentiin illalliselle!
Saatiin vapautuva pöytä joen varresta, mutta kukaan ei tullut korjaamaan edellisen asiakkaan astioita pois. Siinä odoteltiin kärsivällisesti viitisentoista minuuttia,
mutta mitään ei tapahtunut. Asiakkaita ravintolassa oli muutama pariskunta. Yhteistuumin päätettiin poistua ravintolasta, kun touhu näytti ihan toivottomalta. Myöhemmin
joku koputteli huoneen ovelle ja ravintolan tarjoilija oli siellä pyytelemässä anteeksi kainalossaan ravintolan menyy-listat. Enpä siitä ihmeemmin innostunut ja toivotin vain hyvää yötä. Onneksi meillä oli jemmasa nakkipaketti, jonka sitten nautimme illalliseksi.
kuvat
Ostoskeskukset avaavat ovensa täällä vasta 10:30, joten rantakassi kainalossa suunnattiin Market Villageen
vaihtamaan rahaa ja hankkimaan vielä kerran uusi sim-kortti, entinen kun lopahti heti aamutuimaan.
Ostarin edestä otettiin tuk-tuk ja huristettiin Takiabille viimeistä rantapäivää viettämään. Rantaravintolassa syötiin vielä kerran
"suuret katkaravut tamarind-kastikkeessa".
Viereisessä pöydässä istunut kaveri kysyi meiltä mistä me ollaan kotoisin. Varmaan meidän outo "murre" häntä kiinnosti. Itse hän
kertoi olevansa USA:sta Minnesotan osavaltiosta. Kun kerrottiin, että Suomesta tullaan, niin hänpä tiesi missä Suomi on kartalla,
kun sanoi, että meillähän on sitten samanlainen ilmasto, heillä tällä hetkellä vielä kylmempää kuin meillä. Kaukana kotikunnailta oli
sekin pariskunta. Varmaan Suomen NATO-ponnistelut ovat tehneet jenkkilässäkin Suomea tunnetummaksi.
Neljä viikkoa piilossa olleet matkalaukut oli aika kaivaa esille ja alkaa siirtelemään sinne pikkuhiljaa kamppeita huomista Bangkokin lähelle
siirtymistä varten. Aina tämä pakkaaminen tuntuu yhtä nihkeältä touhulta ja nuo piilossa olleet paksut kotimatkavaatteet ei tässä helteessä
tunnu mitenkään todellisilta.
Helle ja rantahiekassa tallaaminen vaativat oman veronsa kintuilta, joten illalliselle tallustettiin läheiseen "Patin paikkaan", jonne
tupsahti myös ystävämme Ari meille seuraa pitämään.
Olipa mielenkiintoista seurattavaa tänään Takiabin rannalla. Intialainen filmausryhmä teki "Bollywood"-elokuvaa
ihan siinä meidän rantatuolien vieressä - no olihan siihen parinkymmenen metrin matka sentään, niin ettei me siihen filmiin päästy!
Alkuillasta tallusteltiin radan taakse "Yellow Buss"-ravintolaan tapaamaan Maijaa Ja Villeä illallisella.
kuvat
Laskut selvitetty Bangkok Hospitaalissa ja sairaala palauttaa maksetut laskut luottokorttitilille. Ainakin tuon
Vakuutusyhtiö Pohjolan toimintaan ollaan todella tyytyväisiä. Ihan erilainen fiilis, kuin vuonna 2018 sattuneen
tapaturman hoitokulujen saamisessa If-vakuutukselta,
joka selvästi simputti pyytämällä hoitoselvitykset ja röntgenkuvat eri hoitopaikoista seitsemän vuoden ajalta. Korvauksia
ei lopulta maksettu ja siinä yhteydessä vaihtui myös meidän vakuutusyhtiö.
Puolipilvistä päivää vietettiin Takiabin rannalla, jossa paikan emäntä oli varannut meille "eturivin paikat".
Miellyttävää oli katsella rannan elämää aurinkovarjon alla, kun leuto tuuli viilensi oloa vielä entisestään.
Muutaman mekon onnistuin hankkimaan rantakauppiailta kotiin tuliaisiksi.
Illalla syötiin kalaa "Patin paikassa" ja käytiin samalla reissulla Seven-Elevenissä ostamassa aamiaisleipää.
Eihän siellä ollut muuta leipää tarjolla, kuin ihan valkoista paahtoleipää. Kyllä nyt alkaa kaipaamaan jo
kotoista ruisleipää - jonkin sortin tummaa leipää saa saksalaisleipomosta, mutta sinne on meiltä pitkä
matka ja "kivinen tie".
Heti aamulla oli viimeinen klinikkakäynti ja viimeinkin pikkusormen tukirauta
poistettiin, mutta eipä päässyt mies vielä eroon "tukipaketista". Pahaa pelkään, ettei se kuitenkaan enää kovin
monta päivää kädessä kulje, vaikka tohtori suositteli, että sitä pidettäisiin vielä viikon ajan.
Kahdesta edellisestä käynnistä klinikalla mies maksoi omalla luottokortillaan, kun kassa sanoi,
etteivät he ole saaneet vakuutusyhtiön maksutakuuta. Nyt kassa pyysi meitä olemaan yhteydessä
vakuutusyhtiöön ja pyytämään maksutakuut, jotta voisivat palauttaa maksetut rahat takaisin luottokorttitilille.
Keksinpä lähettää selvityksen vakuutusyhtiöön s-postilla, johon tulikin vastaus ihan hetkessä, että heidän
rekistereissään sairaala on saanut noista käynneistä maksutakuut. Huomenna pitää sitten mennä sairaalan
kassalle asiaa selvittämään.
Pilvistä päivää vietettiin "kotioloissa". Jouduttiin siirtymään hotellin kattoterassille
siksi aikaa, kun siivoojat pistivät huoneiston edustuskuntoon.
Illalla reippailtiin melkein kilometrin matka "Finn Cafee´hen" illalliselle, jossa on käyty aina kerran
kauden aikana moikkaamassa paikan omistajaa. Tavattiin hänet paikalla nytkin. Maittava ateria syötiin
buffee-pöydästä. Ja ihan HUIPPU!!!! Paikalle tuli seurue ja yksi miehistä sanoi, että muistaa minut hyvin,
kun oli oltu heillä kylässä Baan Finlandilla kymmenen vuotta sitten. Enpä olisi itse heitä tunnistanut ja
asiaa muistanut, ennen kuin he itse siitä kertoivat. Kyllähän minä sitten muistin ulkonäöltä vaimonkin.
Aamu valkeni oudon pilvisenä ja sääennustekin lupaili tälle päivälle sateita ja kovaa
tuulta. Puolilta päivin tuuli todellakin yltyi puuskaiseksi, mutta vesisade pysyi poissa.
Siinä tuulentuiverruksessa tallusteltiin pakosta Market Villageen, kun jääkaapissa oli
jäljellä enää pelkkä rasvarasia. Paljon oli väkeä liikkeellä, kun kansa pyöri ostoksilla
keskiviikon viihteeksi ja tuulista säätä pakoilemassa. Valuutanvaihdossakin jouduin seisomaan
puoli tuntia, vaikka edelläni oli vain kolme asiakasta.
Kauppakeskuksen käytävällä törmättiin sattumalta Ariin ja istahdettiin hänen kanssaan hetkeksi Mix&Matchin terassille
höpöttelemään. Sovittiin, että mennään illalla yhdessä syömään, jos sää sallii. Eipä sitä sadetta sitten tullutkaan ja
tuulikin tyyntyi jo iltapäivällä, joten "reippaina" käveltiin radan taakse illalliselle. Arin asumustakin käytiin
siinä lähellä ihastelemassa ja syötiin täytekakkua hänen juuri olleen synttärinsä kunniaksi. Kotiin palattiin tuk-tukilla.
kuvat
Nyt tarkenee! Heti aamusta parvekkeella tuntui niin helteiseltä, että päätettiin syödä aamiaista sisätiloissa - ensimmäistä
kertaa koko reissun aikana!
Ystävänpäivää vietettiin Takiabin rannalla ystäväporukan kanssa. Se olikin sitten viimeinen rantapäivä tällä
porukalla (Caro, Eki, Pirjo ja Risto) tänä talvena, kun huomenna ranta on kiinni ja ystävät ovat poistumassa
Bangkokin kautta kotiin.
Illallisella istuttiin kahdestaan "Patin paikassa", kun ei jaksettu lähteä kauemmas tallustamaan
helteisessä illassa.
Turhaluulo, että olisi vielä päästy klinikalla juoksusta! Eipä ottanutkaan lääkäri pois
vielä tukirautaa, joten sinne klinikalle on palattava vielä torstaina.
Klinikalta palatessa nähtiin ensimmäistä kertaa kolari tällä reissulla.
Mopon päällä oli kaksi turistipoikaa, jotka ajoivat pitkin Soi94:ää. Henkilöauto kääntyi vasemmalta kaistalta oikealle hotellin pihaan
suoraan heidän eteensä. Kauhea pamaus! Onneksi ei sattunut kovin pahasti, peltivaurioita siinä lähinnä tuli ja pojille hiertymiä kinttuihin.
Aika vähän noita kolareita näkee siihen nähden, miten vilkasta täällä on liikenne ja vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottumattomat
"länkkärit" puikoissa.
Oli sovittu Annukan ja Markun kanssa maanantai-jazzeille menosta Ray's Placeen, Woodstock-ravintolaan.
Sinne on matkaa meiltä kuitenkin niin paljon, että mies tilasi jo päivällä tuk-tukin meitä noutamaan kello kuudeksi.
Eipä näkynyt sitten tuk-tukia, jota odoteltiin kymmenen minuuttia. Hotellin respa tilasi meille taksin ja sanoi, että
tulee viidessä minuutissa - sitä odoteltiin sitten viisitoista minuuttia. No hyvinpä ehdittiin tapaamiseen hiukan
myöhässä. Iloinen vastaanotto saatiin, Ray muisti meidät vielä kolmen vuoden jälkeenkin. Ruoka oli todella hyvää,
mutta tarjoilu takkuili pahasti - vääriä annoksia tuotiin pöytään useampaan kertaan ja sitä oikeaa annostaan sai
sitten tietysti odotella tovin. Musiikissa ei valittamista, "Apple" oli solistina enimmäkseen. Mielestäni hän on
kehittynyt entisestään.
Paluumatkalle saatiin napattua tuk-tuk siitä ravintolan lähistöltä. Vieläkään ei ymmärretä, mitä se kuski meille
meuhkasi maksun yhteydessä. Annoin hänelle 100 bathia (n. 2,80€) joka on ollut taksana täällä lyhyellä matkalla.
Kiivaasti hän höpötti jotain yhdeksästäkymmenestä ja alkoi väittämään, etten ole vielä maksanut. Onneksi hotellin
respasta päivystäjä tuli paikalle ja tilanne raukesi siihen. Kuski poistui paikalta sen maksamani satasen kanssa.
KUUMAA, kuumaa - onneksi rannalla käy tuuli ja helpottaa oloa. Jopa minä pysyn
kiltisti aurinkovarjon suojassa. Hiekkakin on niin kuumaa, ettei ilman jalkineita voi siinä kulkea.
Iltaisin on pakko odottaa auringonlaskua, ennen kuin
voi lähteä liikkeelle kuumille kaduille. Syömässä käytiin lähellä olevassa thai-ravintolassa, jossa "fried-rice"-
kana- tai possuannoksen voi tilata ilman "not spicy" (ei liian mausteista) anelua. Pieni annoskin on niin kookas, etten sitä
taaskaan jaksanut kokoaan syödä. Koko illallinen juomineen maksoi himpun alle 500 bathia (n. 14 €).
Rannalla vaanii manikyristi - siihen se istahti jakkaralle aurinkotuolini viereen ja
alkoi korjailemaan vaurioituneita kohtia aiemmin laittamissaan tekokynsissä ja levitti sitten päälle uuden kynsilakan.
Onhan se luksusta, kun ei tarvitse itse tuotakaan hommaa tehdä!
Tänä iltana käveltiinkin hiukan pidempi matka illalliselle, kun eksyttiin kadulle, joka vei meidät umpikujaan.
Oli sovittu Lean ja Ekin kanssa, että tavataan illalla "Ga Hanoi"-ravintolassa ja Soi94:n ruuhkaa välttääksemme
oikaistiin kanavan vartta, jossa käännyttiin sivukadulle yhtä korttelia liian aikaisin. Miehen liikkuminen ei vielä
ole ihan entisellään, joten vähän nämä ylimääräiset piruetit harmittaa.
Paluumatkalla tallusteltiin pitkin Soi94:ta ja katseltiin ravintoloiden ja baarien neonkylttien mainontaa. Jotain
uutta aiempiin vuosiin nähden on tuo kannabiksen mainostaminen. Thaimaa laillisti kannabiksen käytön, mutta sitä
ei saa poltella julkisesti.
Poikettiinpa vielä yhdelle drinksulle "Lanla baariin", joka oli ihan ääriään myöten täynnä norjalaisia ja
tanskalaisia. Olin jo sitä mieltä, että jätetään menemättä ja säksätin "tuu pois!" miehen selän takaa.
Mitä vielä!!! - nehän nappasi meidät huomaansa ja paikan emäntä kertoi, että norjalaisella kaverilla oli
seitenkymppisjuhlat baarissa. Baarin perälle oli katettu ruokapöytä ja emäntä kehotti meitäkin nauttimaan
pöydän antimista, josta tietenkin kohteliaasti kieltäydyttiin. Hänpä järkkäsi meille suitsait jakkarat baaritiskin
ääreen, josta sitten katseltiin riehakasta juhlahumua. Paikalla oli myös edellisvuosilta tuttu tanskalainen
naapurimme, joka kävi siinä meitä jututtamassa. Hauskaa oli olla kuokkavieraana pohjoismaisissa kekkereissä!
Vähän vaikeaa on ostettavien bikinien sovittaminen rannalla, kun ei ole pukukoppeja. Ainakin tällaisen runsaskokoisen
naisen olisi ihan ehdottomasti saatava kokeilla vaatteen sopivuutta. Rantakauppias oli jo useita päiviä sitten luvannut
hankkia sopivan kokoiset bikinit ja kävi päivittäin kertomassa, että ne ovat kyllä pian tulossa. No eilen sitten viimein
sain siniset bikinini, jotka sulloin rantakassiin asiaa sen kummemmin tutkimatta. Kotona selvisi, että olin saanut sittenkin
sen pienemmän mallin, joita hän oli jo minulle aiemmin tarjonnut. Nyt vaan täytyy odottaa, että hän ilmestyy rannalle ja
yrittää vaihtaa ne sopivaan kokoon.
Rannan ravintolassa syötiin jälleen herkullinen lounas. Riston meille aiemmin kehumat suuret katkaravut tamarind-kastikkeessa
olivat nyt tänään testausvuorossa. Näitä syödään vielä toistekin. Eikä lounaan hintakaan päätä huimaa - kuusi katkarapua hintaan
150 bathia = n. 4,20€.
|
 |
 |
Kyllä tämä reissu jää muistoihin sellaisena, että miehellä oli käsi paketissa koko reissun (4viikon) ajan.
Eilen lääkäri otti pois tikit, mutta laittoi käden pakettiin taas uudestaan. Ensi maanantaina on toivottavasti
viimeinen klinikkakäynti, jolloin pikkusormesta poistetaan tukirauta. Luulisi, että silloin joutaa romukoppaan
tuo toimintaa rajoittava käsituki.
Takiabin rannalle suunnattiin tänäänkin heti klinikalta pääsyn jälkeen, vaikka miehelle kulkeminen
upottavassa hiekassa on vaikeaa. Siellä päivä kuluu rattoisasti mukavassa seurassa. Kyllä tuo Takiabin
ranta tulee olemaan meidän päivittäinen rantapaikka koko loppuloman ajan. Nam-ravintolassa on vielä monta
ruokalajia testaamatta. Tämän hetkinen suosikkini on "chicken cashew nut noodles", joka vie kielen mennessään.
Aamulla netti takkuili ja ehdin jo hiukan hermostua, että taasko pitää lähteä uutta sim-korttia hankkimaan.
Vanhasta kokemuksesta tiedän, että ystävänpäivän lähestyessä liikenne tuolla yläilmoissa kasvaa ja nettiyhteydet
tulee takkuilemaan, joten yritän hoitaa kaikki tärkeät pankki- ym. asiat kuntoon ennen sitä.
Illalla käväistiin syömässä lähimmässä "kantapaikassamme" Pat's placessa".
kuvat
Keskiviikkoisin rannat ovat "kiinni" siivouspäivän (?) vuoksi, joten pysyteltiinpä sitten sisätiloissa miehen
jalkaa lepuuttamassa. Vasta auringonlaskun aikaan lähdettiin ovesta ulos ja käytiin illallisella "pikku merenneidossa".
Aamupäivällä lähdettiin sittenkin Takiabiin, kun miehen jalka tuntui jo paremmalta ja sisällä huoneessa
liikkuminen sujui jo melko hyvin. Eihän se kulkeminen siellä rannan upottavassa hiekassa helppoa ole
tervejalkaisellekaan, saati sitten jalkavammaiselle. No mukava päivä siellä rannalla vietettiin, kun ei
jalkaa lepoasennossa särje.
Illalla jäätiin suosiolla omaan huoneeseen kotielämää viettämään. Katseltiin "Deutche Wellen" englanninkielistä
ohjelmaa ja uutisia Turkin maanjäristyksistä. Eihän tässä mikä hätä ole, kun on katto pään päällä ja ruokaa
jääkaapissa.
Maanantaiaamuna oli klinikalla vielä hiljaista, kun sinne kello yhdeksän aikaan saavuttiin. Vieläkään ei lääkäri
ottanut pois tikkejä, vaan puhdisti haavan ja vaihtoi kääreen. Tuskin meillä kirurgit tällaista hommaa tekevät,
kun sairaanhoitajat sen osaavat hoitaa.
Vaivalloisesti kävi miehen askellus, kun sieltä klinikalta käveltiin puolen kilometrin päähän
saksalaiseen leipomoon aamiaiselle. Kovin oli jähmeä aamu sielläkin - english breakfastia saatiin
odotella 40 minuuttia. No sujahtipa sieltä rantakassiin pari tummaa leipää, jollaisia on jo edellisillä
reissuilla tästä leipomosta käyty ostamassa.
Takiabin rannalla vietettiin päivää tutussa porukassa. Rantakauppiaita pyöri siinä meidän ympärillä hartaasti,
kun me "tytöt" innostuttiin ostamaan rantamekkoja. Miehellekin tuli hankittua pari paitaa. Todella huolissani
aloin olla miehen kulkemisesta - ei ole ketterää, ei! Lealta saadusta vinkistä lähdettiin rannalta palattua
Market Villageen apteekkiin, jossa kerrottiin miestä vaivaavasta ongelmasta. Olin kirjoittanut paperille,
mitä antibioottihoitoa mies on saanut ja tämänhetkisen lääkeluettelon, jota sitten siellä apteekissa näytin.
Hoidoksi saatiin vahva kipulääke ja lihasrelaksantti.
Samalla reissulla kävin vaihtamassa valuuttaa ja mieskin jaksoi kulkea ruokakaupassa ostoskärryjen varassa
aamiaistarvikkeita hankkimassa. Kotiin paluuseen napattiin tuk-tuk marketin edestä.
Sunnuntain verkkainen aamupäivä hotellin ilmastoidussa huoneessa. Mikäpä tässä on ollessa! Kyllä pahasti sotkee
kuvioita, kun joutuu käymään klinikalla keskellä päivää, tänään tapasimme verenpainetohtorin. Tunti siinä tuhertui,
vaikka itse vastaanotto kesti vain kymmenisen minuuttia. Tohtori uusi verenpainereseptin ja
lääkkeet saatiin mukaan sairaalan maksutiskiltä. Kätevää!! Kyllä on nykyaikainen tämä sairaala!
Meitä erityisesti huvittaa katsella sairaalan robottia, joka huristelee pitkin ja poikin käytäviä
kuljetellen papereita ja lääkkeitä sairaanhoitajille.
Hotellin respasta saatiin nippu vihreitä banaaneja, joiden uskon olevan kiitokseksi siitä, että kerrottiin bide-letkun vuotavan vettä lattialle. Siivoojat ei siitä olleet ilmoittaneet. Onhan se hotellille hyödyksi,
että vedenhukasta ilmoitetaan. Nyt odottelemme kolme päivää, jolloin banaanit ovat kypsiä herkuteltaviksi.
Illalla käveltiin lähimpään ruokapaikkaan, "Pat's place", jossa on tykätty ruokailla aika-ajoin.
Alkuruokana syötiin juustoiset valkosipulileivät - ihan ok! Mies halusi syödä lasagnen ja itse himoitsin
kanankoipia "chicken drumpsticks". Leivät tulivat pöytään hetken odottelun jälkeen, mutta pääruokaa saatiin
odotella tovin. Sitten nuori tarjoilijatyttö oli tuomassa pöytäämme vadillisen valkosipulileipiä ja jotain
hemmetin pieniä "kananjalkoja", joita kovasti kummastelin, mutta nälkäisenä aloin niitä popsimaan. Leivät
lähetettiin keittiöön. Pitkän odottelun jälkeen suosikkitarjoilijamme toi pöytään sen tilatun lasagnen ja
ne niin ihanan pulleat kanankoivet. Siinä sitten jäätiin hämmästyneinä
toisiamme tuijottamaan ja selvittämään syntynyttä tilannetta. Nauruksi meni - ja todella nolona ja pahoillaan
oli tarjoilijamme. Niinpä sain syödä todella massun täydeltä kanankoipia yhden annoksen hinnalla!
Joku toinen joutui varmaan odottelemaan kauan tilaamiaan kanan kinttuja. Tippiäkin
jätettiin osoituksena, ettei olla mitään nipottajia. Ihan joka paikassa ei olisi oltu yhtä ymmärtäväisiä!
No joskus ei todellakaan mene niin kuin Trömsöössä!! Laihaksi jäi riemu klinikalla juoksun vapaapäivästä,
kun miehen kävely alkaa muistuttaa "menninkäisen" askellusta. Oikean jalan akillesjänne kiristää ja
kulkeminen on vaivalloista. Tallusteltiin kuitenkin aamupäivällä Soi94:n radanvarteen, josta huristeltiin
ilmastoidulla taksilla Takiabin rannalle. Tämän päivän teemana oli "lakatut varpaankynnet" - juu juu, itsellä
on kyllä punaista kynsilakkaa varpaankynsissä, mutta ihan uutta on se, että mieskin sai varpaisiinsa värittömän
lakan ihan ilman mitään mutinoita. Värväsin hänelle pedikyyrintekijän siihen aurinkotuolin kylkeen. Eipä olisi
moista vielä muutama vuosi sitten voinut kuvitella! Rannalla manikyyripalveluja tarjoavan naisen kanssa oli sovittu
omien kynsieni hoidosta tälle päivälle ja ketterästi hän ilmestyikin heti paikalle, kun rannalle tulimme.
Siinä aurinkotuolissa lepäillen sain kätevästi kauniit, hyvin hoidetut kynnet!
Rannalta palattiin Caroa ja Ekiä noutamaan tulleella tuk-tukilla ja jäätiin pois kyydistä Market Villagen luona,
joten säästyttiin edestakaisen matkan kävelemiseltä kotoa kauppaan.
Yhteisymmärryksessä päätettiin viettää koti-iltaa, kun illalliselle lähteminen helteisen kosteaan iltaan vammaisilla
jaloilla ei kumpaakaan houkutellut. Ei koettu illallisen olevan niin kovin tärkeä, kun lounasta oli syöty rantaravintolassa.
Kaupasta ostettiin lenkkimakkaraa, joka sai toimittaa nyt illallisen virkaa. Lauantai-illan "saunamakkaraa" thaimaalaiseen
tyyliin - melkein kuin olisi syöty HK:n sinistä.
Edellisiltana ostettiin lihaksia rentouttavaa länsimaista geeliä, joka oli ihan "yhtä tyhjän kanssa".
Olen uskonut näiden thaimaalaisten rohtojen parantavaan vaikutukseen (sopii vaivaan kuin vaivaan).
Mieshän on tähän asti suhtautunut naureskellen frouvan taikkurohtoihin, mutta nyt kun tosi on kyseessä,
kelpaa hoidoksi jo tämäkin konsti. Apteekista hankittiin vahvaa "tiikeribalsamia", josta toivotaan helpotusta
akillesjänteen kiristykseen. Nähtäväksi jää, onko sillä vaikutusta miehen askellukseen!
Vihdoin kun saatiin klinikkakäynnille aamuaika, hypättiin sairaalan pihassa tuk-tukiin ja ajettiin sillä
Takiabin rannalle. Puolipilvistä mukavaa päivää vietettiin Caron ja Ekin, Pirjon ja Riston kanssa tutulla rannalla.
Lea ja Ekikin olivat tulleet samalle rannalle ja heidän varaamallaan lavataksilla päästiin takaisin kaupunkiin.
Yhdet bikinit onnistuin rantakauppiaalta hankkimaan. Kun siellä rannalla ei niitä voi kunnolla sovittaa, päätin
testata tätä mallia kotona ja hankkia vielä toisetkin, jos ne miellyttää.
Kerrankin olen lähtenyt matkaan niukalla varustuksella, eikä rantasandaalit tulleet mukaan.
Niitä nyt tulevina päivinä kuitenkin tarvitaan, joten illalla käpsittiin Market Villageen niitä
hankkimaan. Juu - ihanan kauniita malleja oli useammassakin myymälässä, mutta kuten arvata saattaa,
eipä löytynyt meikäläisen kokoisia jalkineita. No sittenpä mulle välähti ja menin niitä etsimään
miesten osastolta. Eihän noista kengistä mitään sukupuolta huomaakaan, hyvin niillä rantoja tallaa!
Ajateltiin jäädä samalla reissulla Market Villagen edessä olevalle "Singhan" ruokatorille illalliselle,
mutta musiikki pauhasi sellaisella volyymilla, että tärykalvoja kolotti, eikä sinne tehnyt mieli jäädä istumaan.
Siinä ihan lähellä olevassa thairavintolassa syötiin "fried rice" riisiannokset. Tilasin pienen annoksen, mutta sain
niin paljon ruokaa, etten jaksanut sitä kaikkea syödä. Rahaa kului puolet siitä, mitä länsimaisissa ravintoloissa
illalliseen on kulutettu.
Viime viikolla ostettu, kuukauden käytön kestävä sim-kortti ei enää tänä aamuna pelittänyt ollenkaan.
Oireilihan se jo aikaisemminkin ja olin jo menossa siitä kauppiaalle valittamaan, mutta aina se jollain
konstilla saatiin pelaamaan. Nyt hermo ei enää kestänyt ja käytiin ostamassa uusi kortti. Eihän se mikään
kallis hankinta ollut (400 bathia = n. 11,40 €) mutta ikävää noiden nettiyhteyksien pyydystäminen vähän väliä
on.
Klinikkakäynniltä päästyä klo neljäntoista aikoihin, hypättiin taksiin ja hurautettiin keskustaan, josta yritettiin
hakea Eccon myymälää. Netin mukaan myymälä on "kellotornin" lähellä. Eipä löydetty sitä myymälää kerrotusta paikasta.
Kenkien osto jää siis kotimaahan.
Kun siellä Hiltonin kulmilla kerran oltiin, niin päätettiin syödä myöhäislounasta Mai Tai-ravintolassa.
Ihan kivaa oli istua terassilla ja katsella kiireettömän iltapäivän elämänmenoa!
|
Centrumissa - Hiltonin nurkilla
myöhäislounas Mai Tain terassilla |
 |
|
|
|
|
 |
|
Mahtavaa - liikuntaa tulee harrastettua riittävästi päivittäin, vaikka aamulenkit ovat jääneet syystä tai toisesta
tekemättä. Ihan itsestään ilmestyy matkamittariin yli kymmenentuhatta askelta päivässä! Kotimaassa pienetkin matkat
tulee taitettua autolla, täällä pyyhkäisee jalkaisin vähän pidemmänkin matkaa. Tämän puolentoista viikon "kuntokuurin"
aikana selkäkin tuntuu vahvistuneen, eikä jalatkaan väsähdä enää yhtä helposti. Ehkä ne aamulenkitkin otetaan ohjelmaan,
kun saadaan tuo päivittäinen sairaalarutiini pois päiväjärjestyksestä.
Suurin toivein odotetaan tohtorin sanovan, ettei klinikalle tarvitse joka ikinen päivä tulla, mutta tänäänkin saatiin ajanvaraus huomiselle.
Onneksi nämä käynnit veloitetaan vakuutusyhtiöltä, ettei matkakassa pääse niiden vuoksi hupenemaan. Ei ole halpaa hupia tämä Bangkok Hospitalin
hoito!
Soi94-kadulle ja sen ympäristöön on tullut paljon uusia ravintoloita. Tänään testattiin paikka nimeltä "Yellow Bus", kun oltiin siellä illallisella
ystävämme Arin kanssa. Hyvää oli ruoka - vähän hidas tarjoilu.
Tohtori Thanawat Treerasahagul
Jos tästä alkuloman sekoilusta yrittää löytää jotain positiivista, niin on se osoittanut sen, että
frouvakin osaa ja pystyy vielä tekemään keittiöhommia. Mies on ollut vuosikymmeniä meidän keittiövastaava,
mutta nyt köksässä häärinkin minä. No eipä siihen paljon henkisiä lahjoja tarvita, kun ruoanlaitto rajoittuu
pelkästään aamupalan valmistamiseen, muut ateriat herkutellaan kuppilan pöydän ääressä. Melkoisen alkeellinen
on tämä meidän keittiövarustuskin, joten tiskattavaksi jää pari mukia ja keittiöveitsi. Leipäveitsi
kulkee näillä reissuilla mukana, jos majoitutaan apartamentos-hotellissa, koska huoneen varustukseen
kuuluva veitsi on useimmiten niin tylsäksi leikelty, ettei siitä ole mitään hyötyä. Tästä meidän kämpästä
ei löytynyt minkäänlaista veistä, joten sellainen voiveitseksi sopiva kapine oli kauppareissulla hankittava.
Olipa sekin homma sitten perin vaikea - "Lotuksessa" pyörittiin taloustavaraosastolla ja yritettiin löytää
edes kertakäyttöveitsiä, mutta laihoin tuloksin. Yksi hedelmäveitsi oli tarjolla koko suuressa marketissa!!!
No maassa maan tavalla - täällähän aterimina käytetään lusikkaa ja haarukkaa.
Tänäänkin meidän päiväohjelman määritti sairaalalla käynti. Eipä onnistunut rantapäivän vietto,
kun puoli kolmelta oli oltava klinikalla sidettä vaihdattamassa. Tunti siinä hommassa tuhertuu kaikkine jonottamisineen.
Kotiinpaluumatkalla ehdittiin ihan pikkuisen nauttimaan merimaisemasta, kun koukkastiin tuttua kujaa pitkin merenrantaan.
Paljon on muuttunut ranta aiemmista vuosista - harvassa ovat rantatuolipaikat nykyisin. Koronako lienee verottanut yritykset
rannalta?
Illan hämärtyessä päätettiin kävellä vähän pidemmälle Soi94-katua ja istahdettiin illalliselle "Sipille",
Happy Pig-ravintolaan. Lämmin vastaanotto saatiin, kun emäntä tuli meitä iloisena tervehtimään pitkien
vuosien jälkeen. Myöskin norjalaisen "Lanla-baarin" emäntä kiersi tiskinsä takaa kadulle meitä halaamaan.
Varmaan nämä täkäläiset ovat hyvillään, kun näkevät tuttujen naamojen palanneen maisemiin ja sen myötä
elämän palaavan entisiin uomiinsa. Sinne baariin sitten istahdettiin drinkille paluumatkalla. Siellä tavattiin
edellisiltä reissuilta tuttu naapurimme (tanskalainen hammaslääkäri), jolla on huoneisto Baan Sanpluem hotellissa,
jossa me asuttiin viitenä talvena peräkkäin.
kotikadulla auringonlaskun aikaan
Kyllähän tuo miehen kohonnut verenpaine noista sairaalaolosuhteista johtuu! Täällä "kotioloissa"
lukemat ovat ihan normaalitasolla, mutta heti kun niitä sairaalassa aletaan mittaamaan, pomppaa
lukemat ihan eri tasolle. Valkotakkiverenpaine voi mielestäni selittyä silläkin, että painetta
mitataan heti reippaan liikkumisen jälkeen, kun taas kotioloissa rauhoitutaan viisi minuuttia
ennen mittausta.
Todella oudolta tuntuu tämä sääilmiö, kun täällä ei tänä "talvena" olekaan läkähdyttävän kuumaa.
Mukavaa on istua parvekkeella aamiaisella ja liikkua kaduilla hikoilematta. Thaimaalaisillehan tämä
tuntuu tietysti kylmältä, meille tosi sopivalta keliltä. Tänään oltiin ensimmäistä kertaa löhöilemässä
aurinkotuoleilla "Heinähattu-ravintolan" rannalla. Paikkoja oli vielä runsaasti tarjolla, vaikka rannalle
mentiin vasta iltapäivän puolella. Kova tuuli lienee karkottanut väkeä muihin harrastuksiin. Eipä me siellä
kauan ehditty paistattelemaan, kun oli lähdettävä sairaalalle käden siteen vaihtoon. Rannan ravintolassa
syötiin lounaaksi "Chicken satay"-tikkuja ja paahdettuja leipäkuutioita - hinta-laatusuhde ravintolassa on
mielestäni ihan kohdillaan; 100 bathia per annos (n. 2,9 €).
Olihan meillä siellä rannalla seuraakin, kun ystävämme Ari ja Tuua ilmestyivät lenkkeillessään
meitä tapaamaan.
Tänä iltana lähdettiinkin ruoan metsästysretkelle puoli tuntia aiemmin, kuin edellisiltana, ettei
tarvitsisi etsiä evästä kovin kaukaa. Iso yllätys koettiin, kun tultiin "Patin paikan" kohdalle - tutut
kasvot sieltä meille viittoivat! Ystävämme edellisiltä reissuilta, Lea ja Eki, siellä istuivat illallisella.
Siinä sitten päivitettiin kuulumiset kolmen vuoden ajalta illallista syödessämme.
Viimeinkin mies pääsi sairaalasta, josta tunnen itsenikin vapautetun. Uskollisesti pysyin potilaan
vierellä koko sairaalassaolon ajan, pieniä asioilla pyrähdyksiä lukuun ottamatta. Huolena meillä alkoi
sielä olla koholla ollut verenpaine, jota ei varmaan yhtään helpottanut se, että sitä mitattiin useaan
kertaan päivässä. Kotiuttamisen yhteydessä mukaan saatiin kasillinen pillereitä verenpaineen hoitoon ja
kipulääkkeiksi. Niitä vahvoja kipulääkkeitä, joita pitäisi ottaa ohjeen mukaan kolme kertaa päivässä, mies päätti
käyttää tarvittaessa, kun totesi, ettei mitään huomattavaa kipua kädessä tuntunut.
Huomenna joudutaan käymään sairaalassa haavan hoidossa ja viikon päästä tavataan toinen lääkäri, joka määräsi
verenpainelääkkeet. Eipä ole matkatavaralistallani ollut verenpainemittaria, kun ei ole aiemmilla matkoilla koettu
sellaista tarvittavan. Nyt käytiin sellainen hankkimassa Market Villagesta, että voidaan kertoa sitten tohtorille
verenpainelukemien kehityksestä.
Illalla lähdettiin ihan virkeinä syömään Soi94-kadulle, olihan kerrankin levätty tarpeeksi loman alkajaisiksi!
Johan oli paljon kansaa liikkeellä kansoittamassa ravintoloita, vaikka oltiin liikkeellä alkuillasta!
Löydettiinpä vielä vapaa pöytä "Little Mermaid"-ravintolasta, jossa on aiemmillakin reissuilla käyty
illallisella. Ihme, että paikan emäntä muisti meidät heti - muisti vieläpä pöydän, jossa oltiin kolme vuotta sitten
istuttu (ei, ei - ei me mitään häiriötä silloin aiheutettu, josta meidät näin pitkän ajan jälkeen muistaisi!!!)
Syntymäpäivä Bangkok hospitaalin tyyliin - hetkinen leppoisasti sohvalla lojuen
ja siemaillen jääkaappikylmää "enkelten juomaa". Täytyy sanoa, että kohtuudella tuli juhlittua tämän vuoden vuosijuhla -
2½ desin pullo neliprosenttista juomaa (Spy-cocktail Angel Kiss) , suolapähkinöitä ja sipsejä!
|
Ei ollut pöydässä herkkuja,
ei tuonut siippa kukkia,
ei kohoteltu kuohumaljoja,
ei edes kylmiä kaljoja.
Mulla lasissa enkelin suukkoja
potilaalla vesi juomana.
Juhlat hilpeät kuin kaapissa
Hua Hinin hospitaalissa. |
 |
| |
|
 |
Ei pitäis nuolaista, ennen kuin tipahtaa - aamupäivällä vielä haaveilimme huomisesta "kotiinpaluusta", mutta toive
kariutui, kun lääkäri kävi vaihtamassa käteen siteen. Lupaili, että päästään täältä pois vasta sunnuntaina. Mies vitsaili,
että karataan yhdessä. Kun lääkäri sanoi, että miehen pitää liikkua huoneistossa, kysyin voitaisiko mennä liikkumaan ulos.
No eipä innostunut asiasta. Toiveikkaana kerroin, että mulla on lauantaina synttärit, johon lekuri ehdotti, että järjestäisin
partyn tänne lukaaliin. Niinpä läksin vastapäiseen Seven-eleveniin ostamaan sipsejä, keksejä ja tamarindeja, itselle ostin
Spy-juoman, jolla skoolailen miehen vesilasin kanssa. Paluumatkalla Bangkok Hospitalin liikennevaloissa joku
hurjapää oli ajaa ylitseni, vaikka jalankulkuvalo oli näyttänyt vihreää jo kymmenen sekuntia ja jäljellä oli vielä
paljon sekunteja. Eipä ole liikennekulttuuri muuksi muuttunut koronan aikana!
On sitä ennenkin vietetty hiukan erilaista synttäripäivää, joten siihen muistojen ketjuun liitetään taas yksi omituinen
juhlapäivä!!!!
Olikohan minulla matkallelähtiessä jokin etiäinen, kun hain Kannasta kummankin reseptiluettelon ja tallensin fläppärilleni.
Vaikka on liikuttu maailmalla aiemmin, ei sellainen ole tullut mieleenikään. Nyt sille luettelolle oli käyttöä, kun hoitaja
otti reseptinäytöstä kännykällä kuvan - helpotti varmaan potilastietojen kirjaamisessa.
kuvat
Jos oli eilinen päivä kaoottinen, oli tämä päivä vastapainoksi verkkaisen rauhallinen, jolloin välillä otettiin pienet torkut ja välillä
räpellettiin tietsikoillaan, luettiin uutisia ja katseltiin telkkaria, jossa valittavien kanavien määrä on valtava. Pientä säpinää eloon
toivat hoitajat, lääkärit, siivoojat ja ruokapalvelu, joita hyppäsi siinä vähän väliä hommiaan hoitamassa. Mies laskeskeli, että päivän
aikana ainakin 30 kertaa oli joku huoneessa pyörimässä. Täytyy todeta, ettei täällä näytä vaivaavan minkäänlainen henkilöstöpula, kun
jokaiselle pienelle hommalle on oma henkilönsä asiaa toimittamassa. Kun lähden täältä huoneesta ulos hisseille, on ovella vahtimestari
ovea avaamassa. Ulko-ovella päivystää useampikin mies valmiina auttamaan saapuvia ja lähteviä potilaita.
Kävin aamulla haukkaamassa omassa hotellihuoneessa aamupalaa ja hakemassa vielä jotain pikku tarpeellista. Samalla
kerroin respaan, että me asutaan vielä pari yötä sairaalan tiloissa. Illalla kävelin Soi-94:n varrella
olevaan Patin paikkaan illalliselle. Kummalliselta tuntui syödä illallista "itsellisenä naisena", kun en
ole sellaista esittänyt yli viiteenkymmeneen vuoteen. Muun ajan vietin miehen seurassa sairaalan luksussviitissä.
Rauhallisen verkkainen aamupäivä muuttui kaaokseksi, kun ulos lähtiessä käytiin katsastamassa hotellin katolla
oleva terassi. Tietysti siihen lattian rajaan piti sattua pieni laskeuma, johon mies sitten kompastui ja satutti kätensä niin
pahasti, että Bangkok Hospitaaliin oli lähdettävä sitä näyttämään.
Ei sitten mikään pikkujuttu ollutkaan, kun täällä ottavat tosissaan infektiovaaran ja pistivät miehen antibioottitiputukseen
kolmeksi päiväksi!! Elämäni pisin päivä - sairaalaan tultiin päivällä kahden aikoihin, välillä istuin aulassa odottamassa ja välillä kävin
pihalla kävelemässä. Kun tutkimuksissa selvisi, että sairaalaan pitää jäädä, kävin hakemassa hotellista lääkkeet ja muut välttämättömät
yöpymistarvikkeet. Palattuani istuin vielä tunnin odotusaulassa, mutta kun mitään ei tapahtunut, menin kysymään tiskiltä, missä mieheni
mahtaa olla. Sen kummempia selittämättä minulle annettiin huoneen 426 numero, jonne sitten hetimmiten suunnistin. Huone oli lukossa.
Neloskerroksen infotiskille menin asiaa ihmettelemään ja sairaanhoitaja tuli avaamaan minulle huoneen oven.
Siellä huoneessa minä sitten yksinäni odottelin liki 3
tuntia, että saan mieheni sinne potilaaksi. Ilta oli jo
pitkällä (puoli
yhdentoista aikaan), kun
mies tuotiin huoneeseen
heräämöstä. Jään itse
tänne sairaalaan yöksi
nukkumaan sohvalle (jos
nyt osaan jotenkin siinä
torkkua).
Hulppeat on potilashuoneen tilat, mutta paljon mieluummin oltaisiin oman hotellin yksiössä aikaa viettämässä.
Päivä on ollut todella
raskas, eikä ihan helppoa ole
viestiminen englanniksi
näiden thaimaalaisten
hoitajien kanssa -
melkoinen kielikylpy!
kuvat
23.2.2023
Jee !!!!!! Thaimaassa ollaan. Eilinen matkapäivä sujui odotetusti eli huippuväsyneitä oltiin. Sinänsä kaikki
sujui kommelluksitta rutiinilla.
Asunnoksi valittu 38 neliön yksiö hotelli Yokmhaneessa oli odotusten mukainen. Sisään kirjautuessa pyysin saada vaihtaa huoneen
"pitkäaikaisten huoneeksi", jossa keittiövarustukseen kuuluu jääkaapin ja vedenkeittimen lisäksi myös hella ja mikro. Ei onnistunut,
vaan meille sanottiin, että pitkäaikainen tarkoittaa kahta kuukautta. Aika erikoinen oli mielestäni heidän tulkintansa tuosta asiasta,
kun täällä asutaan sentään neljä viikkoa! No ehkäpä hekin miettivät asiaa yön yli, kun tänä aamuna meidän ostoksilla ollessa oli
keittiöön ilmestynyt ne kaivatut mikro ja hellalevyt, sekä lisää ruokailuvälineitä.
Jotenkin "kliiniseltä" tuntui iso huone, kun huonekalut oli sijoitettu seinänvieriin. Niinpä kalustettiin huone oman makumme mukaan ja
Market Villagesta haettiin pari istuintyynyä ja pikkumattoja huoneen ilmettä pehmentämään. Kukkamaljakko odottaa vielä kukkasiaan, ennen
kuin ehdin käydä niitä ostamassa tutulta kauppiaalta radanvarren kojuista.
Talon netillä pystyy joitakin asioita hoitamaan, mutta kun se on suojaamaton yhteys, ei pankkiasioita ja muita juttuja, joihin tarvitaan
kirjautuminen, pysty hoitamaan, joten huomenna täytyy mennä ostamaan itselle uusi vahva nettiyhteys.
Kuvasivulle
Thaimaa-sivut |
|
|
Matkakertomuksia, blogeja, matkakuvia, tietoa
paikkakunnittain.... |
|
Mitä matkalle
mukaan |
